Holiway

Opas- ja ohjelmapalvelut

Etusivu > Minun mielestäni > Parikanniemen Orpokotijuhlat

Uukuniemeläisyydestä
- ensi visiitti Parikanniemen Orpokotijuhlilla

Sodan jälkeen vuotuisia Parikanniemen orpokotijuhlia jatkettiin Suomen puolella mahdollisimman lähellä Uukuniemen herätyksen syntysijoja. Kokouspaikaksi valittiin vuodesta 1945 lähtien Saaren kirkko, ja niinpä juhlat saivat kansan suussa uuden nimen "Saaren juhlat". Tapahtuma on sijoitettu edelleen Helena Konttisen "tilipäivien" kohdalle.

Parikanniemen Orpokotijuhlat Uukuniemellä ennen sotia

Parikanniemen orpokodilla juhlat oli järjestetty ensi kerran vuonna 1916 Helena Konttisen neuvojen mukaan. Viimeisillä "tilipäivillään" vuonna 1915 Helena oli nimittäin sanonut puheessaan: "Kaikkivaltiaalla on merkittynä, että olisi taivaassa juhlat silloin, jos vietetään edelleenkin joka vuosi kaikki ne kolme päivää, mutta ainakin 16. päivänä elokuussa Herran nimen kiitokseksi; ja silloin annettaisiin korkeampi Hengen mitta kuin muulloin."

Saaren orpokotijuhlat olivat kotiseutuni suurin vuotuinen tapahtuma. Jotkut puhuivat myös Herättäjäjuhlista ja Lähetysjuhlista, mutta ne tuntuivat Orpokotijuhlien rinnalla kovin mitättömiltä, eivätkä ne saaneet kovin montaa liikkeelle kotikylästäni Koitsanlahdesta.

Vaikka Saaren juhlat ovat aina koonneet tuhatmäärin ihmisiä, niistä ei ole koskaan tullut varsinaista kansanjuhlaa tai kesätapahtumaa. Saaren kirkonmäellä vaistosi vahvan, vähän pelottavan herätyksen ja tilinteon hengen läsnäolon. Sinne ei tultu viettämään aikaa, vaan tekemään parannusta. Taivastien kulkeminen tuntui olevan rankkaa ja vaivalloista hommaa, joka vaati rukiiset eväät. Niitä tultiin juhlilta hakemaan.

Juhlakansaa Saaren kirkolla

Muistan ensimmäiset Orpokotijuhlani, jonne pääsin isä Mikon Cepel-moottoripyörän takasatulassa noin kymmenen ijissä. Kyyti oli mieleen, mutta päivä oli pitkä ja rankka. Se oli täynnä mieltä ryöpyttäneitä kokemuksia. - Muutaman kerran päivässä painuttiin polvirukouksiin. Istumaan ei auttanut jäädä, vaikka tilaisuuden juonesta en ollut ihan selvillä. Ajattelin, että voi käydä huonosti, jos ylpeyksissään ei painu matalaksi. Pyhyys oli sen verran jyräävää, että sen edessä tajusi olevansa heikoilla. Pyhäkoulussa ja ompeluseuroissa oli kyllä tullut käytyä aika ahkeraankin, mutta kuuntelun, samoin kuin kuullun soveltamisen laita oli niin ja näin. Oli tullut kujeiltua ja naureskeltua seuratuvissa, vaikka olisi pitänyt istua hiljaa. Tunnolle otti aika lailla.

Mieleeni jäi myös tunnelma totisesta parannuksen tekemisestä. Raavaat miehet puhuivat itkukurkussa ja valittivat, kuinka huonosti on tullut elettyä. Rikkeitä oli kertynyt yhteiselossa niin läheisten kuin naapureiden kanssa. Jumalan nimeä tuntui häpäisseen lähes joka ukko puolitehoisella parannuksen teolla ja tottelemattomuudella. Maailmallisuus tunki vähän joka reiästä, vaikka itse kuinka koetti tehdä vastarintaa.

Sielunhoitoa tapahtui, syntejä tunnusteltiin, anteeksiantamuksesta haettiin lohdutusta. Luultavasti isänikin löysi rakosen purkaa sydäntään jollekin veljelle, kun jossain vaiheessa huomasin hänen muuttuneen iloisemmaksi ja rennommaksi.

Juhlilla oli joitakin nimekkäitä henkilöitä, kuten Edvard Lähdeniemi, Hilja Pitkänen, Matti Pitkänen ja Jaakkiman kristillisen opiston johtaja Matti Tuovinen. Puheista jäi mieleen usein toistettu tiukka vaatimus; - synnit on tunnustettava myös ihmisille, ja rikkeet on selvitettävä asianosaisten kanssa. Oli siis aivan selvä asia, että Jumala ei anna syntejä anteeksi, jos ei pyydetä ensin anteeksi ihmisiltä. Mietin, että kai olisi tehtävä melkoinen anteeksipyyntökierros vähintäänkin kotikylällä, jos aikoi taivaaseen päästä.

Isä näytti minulle varsin kookasta, autosta nousevaa miestä, ja sanoi sen olleen Pekka Hälvä. Hälvä oli näillä juhlilla kova nimi. Kirkonmäellä heilui myös pulska pappismies Simo Keranto megafonin kanssa. "Saaren Simo" neuvoi tekemään kahvilaostoksia juhlanjärjestäjien omasta valkoisesta teltasta, eikä kilpailevasta paikallisen kauppiaan kioskista.

- Mieluisan poikkeuksen toi juhlan tiukahkoon tunnelmaan Erkki Lemisen olemus. Hänestä säteili elämää, iloa ja armollisuutta, lapsen mielestä muutoin ahdistavan ilmaston keskelle. Hän tuntui suorastaan pursuavan luoksensavetävää rakkautta ja lämpöä, jollaista uskoin Jeesuksessa olleen. Olihan Jeesus sentään lasten ja jopa syntisten ihmisten ystävä.

Alttaritaulu, Saaren kirkko

Erityisen vahvan, lähes sokeeraavan vaikutuksen minuun teki Saaren kirkon alttaritaulu, seinän korkuinen fresko, jossa kuvattiin helatorstain tapahtumaa Taivaaseen kohoavasta Jeesuksesta. Minun mielestäni se esitti pikemminkin lopunaikaista Jeesuksen paluuta, joka päivän puheiden mukaan oli hyvin lähellä.

Kun iltamyöhällä ajeltiin Saarelta kohti kotia, katselin moottoripyörän takasatulasta verenpunaista iltaruskoa. Maailmanloppu tuntui olevan aivan ovella. Aprikoin, että ehdinköhän enää äitiäkään nähdä, kestihän kotiin ajaminen vielä ainakin kolme varttia.

Myöhemmin olen oppinut olemaan kiitollinen kotiseutujani ravistelleesta herätyksestä ja sitä ruokkineesta hengellisyydestä. Sen voisi mielestäni tiivistää Jesajan sanoihin:
"Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi."

Jumalan pyhyyden edessä vaikenevat ihmisen puheet ja selittelyt, Hänen lakinsa on ehdoton ja tinkimätön, jonka edessä ei kestä yksikään ihminen, ei yhden yksikään. Siinä ei ole toinen toistaan parempi. Jesaja kuvaa Jumalan läsnäolon tunnelmia: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin."

Mutta toisaalta myös Jumalan armo on ehdoton, ja rakkaus rajaton. Jumalalla on Isän sydän. Hän armahtaa lapsiansa. Hän tulee erityisen lähelle niitä, joilla on särjetty ja nöyrä henki. Jumala tekee rakkaudessaan kurjimmastakin syntisestä ikioman lapsensa Kristuksen tähden ilman mitään omia ansioita. Hän antaa mielellään katuvalle anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit. Ei hän pidä vihaa iäti, sillä hänellä on halu laupeuteen. Hän polkee maahan meidän pahat tekomme. Hän heittää synnit meren syvyyteen.

- Jesaja kuvaa kokemaansa Jumalan puhdistavaa kosketusta: "Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: - Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu."

Saaren juhlia vietetään Karjalan naisprofeetta Helena Konttisen ns. vaihetuspäivien aikaan. Hänen elämässään oli joka vuosi suunnilleen samaan aikaan 16.8. "suuri sovituspäivä", jolloin hänen oli käytävä vuoden tilit läpi. Hänen oli kohdattava rikkomukset, joita oli tullut tehtyä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Syntien tunnustamista seurasi syntien anteeksiantamus ja uusi alku. Hän neuvoi kokoontumaan vuosittain noitten päivien aikaan viikonvaihteessa elokuun puolenvälin paikkeilla. Silloin saadaan olla tavallista suurempien siunausten alla.

Uukuniemeläinen herätys on ollut alun alkujaan "karismaattinen". Saarnamiesten taskusta löytyi tarvittaessa öljypullo sairaiden voitelua varten. Lähipiirissäni on ollut niitä, jotka ovat kokeneet parantumisen näiden siunausten keskellä. Numeroa ja mainosta ihmeistä ei kuitenkaan saanut tehdä, sillä ihmisellä on taipumus ylpistyä ja ottaa itselleen kunniaa jopa Jumalan upeista töistä.

Uukuniemeläisyys on herättänyt monia ottamaan vastuuta lähimmäisistään käytännön tasolla. Orvoille perustettiin orpokoti ja apua tarvitseville vanhuksille vanhainkoti. - Lähetystyö on kulkenut aina tasapäisesti laupeudentyön rinnalla. Hämmästyttävän monet herätyksen koskettamat nuoret ovat ottaneet Jeesuksen lähetyskäskyn henkilökohtaisesti vastaan. Päätöksenteon jälkeen on hakeuduttu koulutukseen, ja sitten työkentille eri puolille maailmaa.

Uukuniemeläisessä opetuksessa on aina korostettu sitä, että liikkeellepaneva voima on Kristuksen rakkaus. Omat näyttävätkin teot ovat tyhjänpäiväisiä, - vain vasken helinää ja kulkusten kilinää, ilman rakkautta. Koska Jumala on rakastanut meitä rajattomasti, niin siitä riittää jakaa toisillekin.

Toinen mieleen painunut muistolause taas korosti uskollisuutta vähässä: "Uskollisuutta katsoo Hän, ei työtä puuttuvaista." Kunkin tulee palvella Herraa kykyjensä mukaan, lahjoillaan. Jumala ei kutsu työhönsä ihmemiehiä, vaan tavallisia ihmisiä. Lahjat lisääntyvät työssä, mutta vähenevät käyttämättöminä.

Herätys on pysynyt ev.lut. kirkon sisällä, vaikka irtiottoja on siellä täällä joskus tapahtunutkin. Uukuniemen "ukot" ja Helena olivat sitä mieltä, että niin kauan kuin "Isä meitä ja uskontunnustus luetaan kirkossa", niin kauan siellä pysytään.

Vaikka Uukuniemeläisyyttä voinee pitää vähän vanhahtavana Hengen uudistus -liikkeenä, se ei ole ryhtynyt uudistusten vastustajaksi. Se ei ole myöskään sotkeutunut protestiliikkeisiin. Juhlilla ei ole kierrätetty adresseja Raamatun käännöksiä tai naispappeutta vastaan. Kansan, seurakunnan ja ihmisten hädät ja häpeät on kannettu Herran eteen.

Kuvat: Parikanniemi säätiö, Markku Liukkonen

Sivun alkuun