Holiway

Opas- ja ohjelmapalvelut

Etusivu > Minun mielestäni

Isku Israeliin - Israelia syytetään

Egyptistä tehtiin verinen isku Israelin puolelle torstaina 18.8.2011. Tunkeilijoiden tulitus kohdistui israelilaisiin busseihin ja ajoneuvoihin. Hyökkäyksen kerrotaan olleen erittäin järeä ja hyvin suunniteltu. Ilmeisesti tavoitteena oli tunkeutua rajan yli kaappaamaan israelilaisia sotilaita ja palata sitten nopeasti takaisin terroristijärjestön komentopaikoille tuomisina uusia panttivankeja.

Hamas pitänee jonkunlaisena saavutuksena Gilad Shalitin sieppausta yli viisi vuotta sitten. Shalitista on tullut heille kova neuvotteluvaltti. Terroristijärjestöissä tiedetään, että Israel on valmis huikeisiin hintoihin kansalaistensa vapauttamiseksi. Tällä kertaa ripeät otteet pelastivat uusien panttivankien sieppauksilta ja vieläkin suuremmalta tuholta. Tosin kahdeksan hengen menetys oli rauhan-sopimuksen allekirjoittaneiden naapurusten rajalla kauhea tapaus.

Israel alkoi terroristien jäljittämisen heti yhteenoton jälkeen. Jo etukäteen oli saatu vihiä iskun suunnittelusta. Terroristin osoitetiedot taisivat olla saman tien selvillä. Gazasta oli tultu melkoisen arsenaalin kanssa Israelin rajalle kenenkään puuttumatta asiaan.

Ei ollut yllätys, että Israelin armeija iski terroristien osoitteisiin aika kovalla kädellä tilanteen rauhoittamiseksi. Surullista on tietysti se, että terroristijärjestöt hakevat suojaa heikoimmassa asemassa olevien siviilien helmoista. Näin eniten kärsimään joutuvat ne, joiden pitäisi kärsiä vähiten.

Tällainen ulkopuolisten kommandojen toiminta on uutta Egyptin ja Israelin rajalla. Yli 30 vuoden rauhan aikana on silloin tällöin joku egyptiläinen "kuumakalle" ammuskellut israelilaisia samoilijoita Siinailla, mutta Egyptin armeija ja poliisi ovat panneet tällaiset rauhanrikkojat järjestykseen heti lujin ottein.

Onko nyt Egyptin uusi hallinto tilapäisesti niin heikko, ettei se kykene valvomaan omia alueitaan, eikä estämään ulkopuolista sotilaallista toimintaa? Vai onko Egyptin uusi hallinto tietoisesti luopumassa Camp Davidin sopimuksen linjauksista, joiden mukaan Siinai on demilitarisoitua aluetta. Onko Egypti avaamassa alueensa terroristien toiminnalle Israelia vastaan?

Jotain uutta ja Israelin kannalta huolestuttavaa on havaittavissa. Mielenosoittajien muslimisiipi on isoon ääneen tuominnut Egyptin ja Israelin välisen rauhan ja sen kannattajat. Tahririn aukion kansannousun jälkeen on esim. Egyptistä Israeliin tuleva kaasujohto räjäytetty moneen kertaan. Uutta on myös Suezin kanava avaaminen Iranilaisille asekuljetuksille.

Israelilaisten oli pakko mennä Egyptin puolelle terroristeja jäljittäessään. Heitä vastaan taisteltaessa oli ammuttava rajalinjan toiselle puolelle. Yhteenotoissa kuoli kaksi tai kolme egyptiläistä. Israel on esittänyt pahoittelunsa siitä, etteivät sotilaat osanneet erottaa egyptiläisiä terroristeista.

Egyptiläiset ilmeisesti kokevat kärsineensä kauheaa vääryyttä. Israelin lippuja poltetaan ja tallotaan maahan. Kairon reaktioista päätellen tuntuu siltä, että Israel on iskenyt viattoman, rauhaa rakastavan Egyptin kimppuun syyttä suotta.

On todella surkuhupaista seurata taas kerran tapahtumien raportointia. Uutisiin pääsee Israelin vastaiskut ja niiden aiheuttamat uhrit ja vauriot. Se, mistä kaikki alkoi, ei mahdu tekstiin. Hämmästyttää, jos näin yksipuolinen uutisointi uppoaa suomalaiseen kansaan.

Sivun alkuun