Holiway

Opas- ja ohjelmapalvelut

Etusivu > Matkat > Matkaohjelmat > Israelin kiertomatka

4. - 12.4.2018 Israelin kiertomatka

Pari sanaa matkasta ja matkanjohtajista

Seurailin ensi kerran tuskin kaksikymppisen Jorman otteita Simpeleellä 1960-luvulla. Nuori mies toimi Helsingin Raamattukoulun kokoussarjan telttamestarina. Hommat tuntuivat olevan napakasti hanskassa. Teltta oli viritetty ryhdikkääseen juhlakuntoon. Laulukin tuntui irtoavan kokouksen apumieheltä ihmeen mukavasti ja muhkeasti. Mieleen jäi kuitenkin ennen muuta pojan puheet Jumalan laskelmoimattomasta armosta ja sen vaikutuksesta ihmisten välisiin ja muihinkin juttuihin. Ajattelin, että tuosta kaverista tulee vielä kovanluokan saarnamies – Niilo Tuomenoksan, Erkki Lemisen ja Kalevi Lehtisen malliin. Nyt vuosien jälkeen on kiva todeta, että oikeassa oltiin. Jorman tie telttamestarista Sibeliusakatemian lehtoriksi on aikamoinen tarina.

Jorman ja Lenan vetämällä matkalla liikutaan erityisesti ansaitsemattoman armon jäljillä. Raamatun miehet ja naiset yllättyivät kerta kerran jälkeen, kuinka Jumalan hyvyys ja rakkaus menivät ihmisymmärryksen yli. Joku on laskeskellut, että Jeesuksen julkinen toiminta kesti n. 1000 päivää ja tuona aikana Jeesus teki n. 37 evankeliumeihin kirjattua tunnustekoa ja ihmettä. Tapahtumapaikkojen pitkältä listalta löytyy mm. Kaana, Kapernaum, Genesaretinjärvi, Jeriko, Betania, Betesda, Siiloa, Öljyvuoren rinteet, Jerusalem. – Evankelista Johanneksen mukaan "On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa."

Täyteläiseen matkaohjelmaan sisältyy myös yllätysnumero, Jad Hashmonassa järjestettävä Israelin ja Suomen välisen ystävyyden ilta Israelin 70-vuotisen itsenäisyyden merkeissä. Israelilaiseen tyyliin yhdessäolo tapahtuu leppoisassa, muodollisuuksista vapaassa hengessä. Muistellaan menneitä ja visioidaan uutta. Laulu ja soitto kuuluvat illan kulkuun. Kakkukahvitarjoilu noudattelee niin Suomen kuin Israelinkin gurmee-tottumuksia.

Olet sydämellisesti tervetullut!

Matkat

Kevät 2018

21.-22.1. Israel-risteily Tallinnaan

2.-10.3. Israelin matka, Erkki Lemetyinen ja Eevaliisa Siitonen

12.-20.3. Israelin matka, Olli Seppänen ja Antti Hietamäki

4.-12.4. Israelin matka, Jorma Elorinne ja Lena Påhlson-Elorinne

20.-24.5. Varsova-Krakova- Auschwitz matka, Riitta Keskimäki ja Pentti Holi

Syksy 2018

12.-20.11. Israelin matka, Eija Kemppi

Matkaohjelmat