Holiway

Opas- ja ohjelmapalvelut

Etusivu > Artikkelit > Kuolleen sulhasen häät

Kuolleen sulhasen häät

Minun Jerusalemini, Brita Spafford-Vester

2.10.2013

Yksi dramaattisimmista ja koskettavimmista Jerusalemin tarinoista on kertomus "Kuolleen sulhasen häät". Brita Spafford-Vester kertoo kirjassaan "Minun Jerusalemini" rakennuksesta, Jaffakatu 86:ssa, kaupungin pääkadulla.

Talon pystytys alkoi vuonna 1881. Se rakennettiin katolisen arabiperheen nuorta paria varten, joka oli juuri avioitumassa.

Kerrotaan, että sulhanen kuoli vain hetkeä ennen kuin vihkimistä ehdittiin toimittaa. Hänen perheensä jäsenet istuttivat sulhasen vihkimistä varten tuolille muiden tietämättä, että hän oli kuollut. Hänen vierellään oli kaunis morsian valkoisessa puvussaan.

Vihkitoimituksen jälkeen menehtyneen sulhasen äiti lähti perinteiseen tanssiin poikansa ja hänen morsiamensa edessä. Lopetettuaan tanssin äiti repäisi vaatteensa juutalaisen surun ilmauksen tapaan ja otti hunnun morsiamen kasvoilta. Tämän jälkeen sulhasen ruumis asetettiin arkkuun ja toimitettiin hänen hautaan siunaamiseksi.

Monet Jerusalemin asukkaat ajattelivat, että siinä talossa asui pahoja henkiä ja pimeyden voimia, niinpä talo oli vailla asukkaita kymmenkunta vuotta.

Sivun alkuun