Suomalaisen Israelin ystävyyden monet kasvot
9.6.2018
Suomi on perinteisesti lukeutunut Israelin ystävämaihin. Pienestä maastamme on löytynyt ihmeen paljon Raamatun maan tuntijoita, arkeologeja, heprean ja itämaisten kielten osaajia. Tärkeimpiä sillanrakentajia ovat kuitenkin olleet tavalliset Israelia rakastavat kansalaiset. Näin on ollut jo kauan ennen Israelin valtion syntymistä. Esimerkiksi Israelin Ystävät ry. perustettiin 1908 tukemaan Israelin hengellistä, henkistä ja aineellista rakentamista, vaikka Israel-nimisestä valtiosta tuli totta vasta 40 vuotta myöhemmin.
Laaja-alaisen suomalaisen Israel-ystävyyden takana on useita tekijöitä. Jo monet ulkoiset seikat synnyttävät keskinäistä sympatiaa. Kummankin maan, Suomen ja Israelin, saloissa hulmuavat samanhenkiset, sinivalkoiset liput. Molemmissa maissa on äideiltä opittu outo kieli, joka on ulkopuolisille "täyttä hepreaa". Niin Suomi kuin Israelkin sai asuinpaikkansa hankalan naapurin vierestä. Monta sotaa on käyty, tappioita koettu, mutta kumpikin ui kansojen meressä nenä terhakasti veden pinnalla.
Merkittävin suomalaisen Israel-ystävyyden perusta on ehdottomasti kansanopetus. Jo alakoulussa Israelin maa ja kansa ovat tulleet tutuiksi lapsillemme. Joosef on tuntunut oman kylän pojalta. Uskontotunnista toiseen jännättiin, selviääkö Mooses kaislavasussa hukkumatta ja joutumatta krokotiilien suihin. Aina teki mieli hurrata, kun Daavidin linkoama kivi kaatoi Goljatin. Aikamoinen ihme oli myös se, ettei Danielille käynyt kuinkaan leijonien luolassa eikä tulisessa pätsissä.
Opettajat ja pyhäkoulun opettajat tekivät hienoa työtä lasten parissa. Jokainen pikku Pekka ja Maija tiesi, että Jerusalemin ja Jerikon välisellä tiellä on maantierosvoja. Betaniassa oli mukava sisaruskolmikko ja Betesdan lammikon pylväikössä Jeesus paransi rampoja. Raamatun henkilöt tuntuivat läheisemmiltä kuin luokan seinällä komeilevat Ståhlbergit, Svinhufvudit ja Relanderit. - Kirkkokin on ollut Israel-myönteinen. En muista lapsuudestani ainuttakaan pappia tai saarnamiestä, joka olisi puhunut ilkeästi Israelista. Virsikirjasta laulettiin: "Sä Israelin pienoisen Teit vartijaksi totuuden. Ja kylä halpa Juudean On synnyinpaikka Korkeimman."
Israelilla on aina ollut Suomessa myös sekulaareja, jopa ateistiystäviä. Äärivasemmistonkin on ollut pakko antaa tunnustusta modernille, demokratialle. Juutalaisvaltion sosiaalisten ihanteiden, kibbutsien ja vahvan ammattiyhdistysliikkeen ansiosta monet sosialistitkin ovat pitäneet israelilaisia lähes aateveljinä. Israelin johtava työväenpuolue on Sosialistisen internationaalin jäsen. Shimon Peres pyysi minuakin viemään terveiset ystävälleen Kalevi Sorsalle ainakin kahteen kertaan. K.-A. Fagerholm ja Arvo Salo ovat olleet nimekkäimpiä Israelin demariystäviä Suomessa.
Nyt kun monet ystävyyden taustatekijät ovat murenemassa, on ystävyyden eteen nähtävä enemmän vaivaa. Tänään Karmel-yhdistyksen toimia "Raamatun ja Israelin puolesta" tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nyt ei saa väsyä eikä luovuttaa. Raamatun rikkauksia on opetettava kaikin voimin ja keinoin. Kansojemme välisiä yhteyksiä on vaalittava. Suomalaisten on saatava oikea kuva Israelista, sen hengestä, kyvykkyydestä ja saavutuksista. Tuskin miltään muulta kansalta voisimme oppia niin paljon kuin Israelilta. Jo oman etumme vuoksi pitäisi maittemme välisten linjojen olla kuumina.
Suomalaiset ovat pitkään olleet ahkeria Israelin kävijöitä, vaikka asummekin Euroopan hankalimmassa kolkassa Pyhän maan matkoja ajatellen. Pyhiinvaeltajat ovat kulkeneet autoilla, junilla, laivoilla ja potkurikoneilla sekä 1960-luvulta lähtien suihkukoneilla. Suomi on ollut vuosikymmenet Israelin turistitilastojen kärkipäässä. Olen usein miettinyt lentokoneista purkautuvaa matkustajavirtaa katsellessani, mikä meitä oikein vetää Israeliin? – Useille kun ei riitä yksi eikä kaksi visiittiä. Jotkut ovat käyneet kymmenen, toiset kaksikymmentäkin kertaa. Ainakin sen olen alkanut ymmärtää, ettei ole yhtä tai kahta syytä. Jokaisella taitaa olla omat syynsä ja tarinansa.
Joitakin vievät Israeliin uskonasiat. Israel on Raamatun opiskelijalle kuin luokkahuone. Siellä näkee, kuinka Pyhät kirjoitukset istuvat tuohon maastoon ja kulttuuriin! Arkeologit ovat kaivaneet esiin lukuisia muinaisten kaupunkien raunioita ja tunnistaneet suuret määrät Raamatusta tutuille henkilöille nimikoituja sinettileimoja ja esineitä.
Joillekin eivät savitaulut ja pergamentit riitä, heidän sisällään palaa halu kohdata elävä Jeesus itse. Sisällä on polte, että Hänet voi parhaiten kohdata samoilla poluilla, joilla Ylösnoussut nähtiin ensiksi. Suurelta Auttajalta haetaan apua ja lohdutusta elämän moniin murheisiin ja haasteisiin. Muuan USA:lainen professori totesi, että jokaiselle papille ja saarnaajalle pitäisi Israelissa käynnin olla pakollinen ennen kuin annetaan todistus käteen ja liperit kaulaan.
Useille kristityille juutalaisten paluu ja uusi nousu on todiste elävästä Jumalasta. Ihmisvoimin ei olisi tyhjästä modernia valtiota pystytetty. Tekee mieli tutkia paikan päällä Jumalan johtamaa jännitysnäytelmää, kuinka historia etenee profeettojen ennustusten mukaisesti vastavoimista huolimatta. Tuntuu liiankin arkiselta ajatella, että nostokurjet, katepillarit, tippakasteluletkut ja puuvillapuimurit ovat Jumalan suurtalouden työpelejä arkitoimia varten.
Joillekin Israel on ajan kello, jopa kuin sekundaattori! On päätelty, että lopunajat ja Israel kuuluvat yhteen. Sodat, kahakat ja boikotit ovat suuren kellon tikitystä ja viisarien liikettä. Israelin ja Lähi-idän tapahtumista luetaan Messiaan tulon enteet. Viime hetken ennusmerkkejä haetaan Harmageddonilta, Öljyvuoren halkeamista, jopa tulvavirraksi yltyvästä Kidronin purosta. Joskus Hänen odotuksensa tuntuu menevän överiksi, mutta eiköhän Vapahtajamme kestä nämäkin haksahdukset. Huonompi juttu olisi Hänen paluunsa ylimielinen, kyyninen vähättely ja mitätöinti.
Toisia vetävät maahan tavalliset maalliset asiat. Jo Pyhän maan maisemien ja ihmisten katselu tekee hyvää. Eräs taidemaalari istui katukahvilassa tuntikaupalla ohikulkijoita tarkkaillen, toiselle riitti päiväohjelmaksi Kyyhkyssolan maisemat. - Muuan näyttelijä löysi roolihahmolleen sielun seuratessaan Länsimuurin rukoilijoita. Kovin lähekkäin tuntuvat juutalaisessa sielussa kulkevan arki ja pyhä, ilo ja suru.
Muukalaista ihmetyttää juutalaisen kansan elinvoima, viisaus ja luovuus Mistä tämä on peräisin? Onko kaiken takana terävämmät aivot, peräänantamaton työnteko, vai pulppuavatko uusiutuvat voimat huumorista, laulusta ja tanssista? Kenties israelilainen kasvatusoppi ohjailee lasta, nuorta ja aikuista, ehkä perhetäkin, muita paremmin elämän poluille. Vai olisiko sittenkin menestyksen salaisuutena Isiltä peritty usko sekä Mooseksen ja profeettojen opetukset? Oli miten oli, näytöt ovat vakuuttavia. Israelin saavutukset 70 levottoman itsenäisyyden vuoden aikana ovat huikeat. Kiitosta ja tunnustusta on satanut hämmästyttävän laajalle alueelle mm. kirjallisuudelle, musiikille, tieteille, taiteelle, taloudenpidolle, jopa rauhan työlle.
Monet suomalaiset eivät halua vain ammentaa Israelista, vaan myös antaa sille jotain. Niin paljon on Israelilta saatu ja niin paljon kärsimystä juutalaisille aiheutettu, että tekee mieli tehdä jotain. Kovinkaan moni meistä ei koe olevansa tiedemies eikä saarnamies, mutta vasaraa, lapiota ja luuttua on opittu käyttämään. Tuhannet suomalaisnuoret ovat ahkeroineet Israelin pelloilla, hedelmätarhoissa, rakennuksilla tai sairaiden, vanhusten ja lasten hoitajina. Karmel-yhdistys oli ensimmäisiä kristillisiä järjestöjä maailmassa, joka alkoi lähettää uskovia vapaaehtoisia kibbutsiin käytännön töihin Jesaja 61:n mukaisesti: "Vieraat ovat teidän laumojenne paimenina, muukalaiset teidän peltomiehinänne ja viinitarhureinanne."
Koen etuoikeudeksi ja lahjaksi sen, että sain asua opiskeluaikanani vuoden 1967 Hanitan kibbutsissa. Tuona aikana selvisi, että valitun kansan jäsenet ovat sydämellisiä ja inhimillisiä ihmisiä, eivätkä suinkaan kaikki samasta puusta veistettyjä. Temperamenteissa oli monta väriä ja monenlaista särmää. Samalla reissulla alkoi huomata, että myös Israelin ystävissä on kaikenlaista väkeä. Kävi ilmi, että vaikka suomalaisilla järjestöillä oli yhteisenä ystävänä Israel, ne eivät välttämättä olleet ylimpiä ystäviä keskenään. Onneksi kuitenkin samaan aikaan kun koti-Suomen konttoreissa kiisteltiin, millainen kristitty on hyvä Israelin ystävä, Israelissa ei riidelty, vaan oltiin kuin yhtä perhettä, pelattiin lentopalloa ja siunattiin toisiaan riippumatta siitä, minkä firman kautta oli maahan tultu.
Jälkeenpäin ajatellen vuosi 1967 oli kummallinen. Toisaalta se oli melkoinen riemuvuosi Israelille, mutta samalla vuosi merkitsi ikävää käännettä sen kansainvälisissä suhteissa. Kaikki eivät Israelin menestyksestä iloinneet, vaan monet alkoivat katsoa karsaasti Israelin voittoja. Yks kaks 2,7 miljoonan Israel ei ollutkaan enää pikku Daavid, vaan suuri Goljat. Ennen sotaa esimerkiksi Helsingin Sanomat raportoi tasapuolisesti jopa myötätunnolla Israelin tukalasta tilanteesta.
Suomessa ymmärrettiin Israelin hätä tuhoamisuhkausten alla. Mutta kun Israel voitti sodan yllätyksenä itselleen ja maailmalle, ääni muuttui kellossa täysin. Tappion jälkeen Neuvostoliiton tukemasta yli 100-miljoonaisesta arabirintamasta tuli juutalaisten valloitussodan säälittävä uhri. Israel kasvoi pinta-alaltaan yli kolminkertaiseksi vajaassa viikossa. Itä-Jerusalem tuli Israelin hallintaan.
Muiden mukana Suomenkin asenteet muuttuivat hetkessä kielteiseksi. Media loi vääristelevän ja vastenmielisen kuvan Israelista kriittisen tiedonvälityksen nimissä. Positiivisista asioista vaiettiin ja vihamiesten juttuja toistettiin. Myös poliittisen johtomme Israel-asenteet muuttuivat kalsean kartteleviksi. Pääministeri Paasion valtiovierailu Israeliin toukokuussa 1967 osui Suomen ja Israelin suhteiden taitekohtaan. Ystävyysvierailu keskeytyi sodan uhan vuoksi. Huipputason ystävyysvierailut loppuivat siihen pitkäksi aikaa. Välillä on tuntunut, että kuuluuko Suomi Israeliin vihamielisesti suhtautuvien leiriin.
Vuosi 1967 aktivoi myös Israelin ystävät. Matkustaminen suihkukoneilla oli entistä nopeampaa ja mukavampaa. Ihannematkat avasivat varsinaisen Israel-matkailubuumin usean viikkolennon voimalla. Kävijämäärät kasvoivat huimasti. Yksilötason yhteydet Israeliin paranivat radikaalisti. Kanssakäyminen ei ollut enää harvojen osaajien varassa. Kymmenet tuhannet vuotuiset Israelin kävijät näkivät omin silmin, että tiedotusvälineiden kuva Israelista ei vastannut todellisuutta. Israel ei ollut todellakaan itäblokkimainen kivikasvoisten miliisien maa. Sotilaspojat ja -tytöt olivat toki valppaita, mutta fiksunnäköisiä, eläväisiä nuoria. Yksisilmäisen tiedonvälityksen rinnalle syntyi mm. useita ystävyyshenkisiä lehtiä. Yhä useammin kutsuttiin Suomeen israelilaisia asiantuntijaluennoitsijoita kertomaan maansa saavutuksista ja haasteista. Jos Ylen tuutista tuli kielteistä, niin sen ohella tuli myös asiallista, jopa myönteistä tietoa. Ystävyystoiminta alkoi nousta aivan uusiin mittoihin.
Suomeen, yhdistysten luvattuun maahan, perustettiin kymmenittäin ystävyysjärjestöjä. Jotkut löysivät auttamisen kuviot järjestöjen, toiset henkilökohtaisten yhteyksien avulla. Usein toiminnan taustalla olivat hengelliset lähtökohdat, mutta käytännön toimet olivat moninaiset. Edesmenneen pastori Pekka Lyyräsen mukaan Suomessa oli kymmenen vuotta sitten noin 40 Israel-järjestöä. Israeliin lähetettiin vaatteita, kenkiä, villasukkia jne. Suomalaiset kustansivat noin 20000 Venäjän juutalaisen paluumuuton Suomen kautta Israeliin. Rakennusmiehet ovat olleet pystyttämässä lastentarhoja, kouluja, vammaisten ja vanhusten hoitokoteja. Lukuisia metsiä on istutettu ja hedelmiä kerätty suomalaisten toimesta. Kokonainen nykyään kukoistava Jad Hashmonan kylä käynnistettiin 1970-luvulla suomalaisten kibbutsnikkien voimin.
Jotkut ovat keskittyneet rukoukseen ja Israelin siunaamiseen. Jumalan eteen on kannettu kaupunki kaupungin jälkeen nimeltä mainiten. Valtava on ollut se työ, jonka Syvännöt ovat tehneet lahjoittamalla tonneittain Pyhiä Kirjoituksia Kirjan kansalle. Suurella kunnioituksella seurailin, millaisella rakkaudella Kaarlo Syväntö teki työtänsä. Häntä ei tahdottu ymmärtää Suomessa, ja tiukoilla hän oli usein myös Israelissa. Oli kiva kuulla, kuinka riemuissaan hän oli Israelin menestyksestä ja murheissaan sen vastoinkäymisistä. Jotkut ovat löytäneet paikkansa matkailun kuvioissa. On myös niitä, jotka toimivat Israelin hyväksi politiikan keinoin, toiset pyrkivät edistämään maitten välistä kaupankäyntiä. Monet ovat ajaneet innolla Israel-asiaa solidaarisuusmarsseilla ja kansankokouksilla.
Olen joskus ihmetellyt ja ehkä vähätellytkin ystävyystoiminnan erikoisuuksia. Olen ajatellut, että onkohan tuossa nyt kaikki ihan fiksuimmasta päästä. Suuni on kuitenkin sulkeutunut, kun olen nähnyt avun vastaanottajien ilon ja olen kuullut heidän kiitolliset palautteensa. Jumalan silmissä pieni on usein suurta. Aiemman kotiseurakuntani nuorisonohjaaja Elsa Hälvä toisti usein lausetta: "Uskollisuutta katsoo Hän, ei työtä puuttuvaista!" Viimeisessä tilinteossa ei ilmeisesti pyydetä kopiota ystävyysyhdistyksen johtosäännöistä, vaan taivaan ja maan Kuningasta kiinnostaa, mitä teimme, kun kohtasimme nälkäisen, janoisen, oudon, alastoman, sairaan tai vangitun. Kaikki, mitä olemme tehneet Hänen vähimmille veljillensä, olemme tehneet Hänelle.
Koko kirjoitus kuvien kanssa (pdf)
Kirjoitus on laadittu Pentti Holin Karmelin Israel-kongressissa 9.6.2018 pitämän luennon pohjalta.